RadioSE

LATAA RADIOSE-SOVELLUS TÄÄLTÄ

RadioSE-sovelluksella kuulet ja näet kaiken Same-eYes Viihteen sisällön, mm. podcastit, ohjelmat, livestriimit ja elokuvat.

Ohjelmat

Ohjelmakartta

Ohjelmakarttaan on merkitty kaikki kanavan säännölliset ohjelmat lähetysaikoineen.

Satunnaisista ohjelmista ja lähetyksistä tiedotamme aina Facebookissa ja Instagramissa.

Silloin kun ohjelmaa ei tule, kanavalla soi 24/7 Suomen monipuolisin musiikkikattaus.

Musiikkiohjelmat

Alta löydät kaikki kanavamme viikoittaiset musiikkiohjelmat sekä musiikin teematunnit.

Musiikkia sisältävät ohjelmat eivät siirry podcast kuunteluun. 

Ohjeet Viikon Demoni! ilmoittautumiseen löydät täältä.

MA KLO 12-13. Maanantaisin 60-luvun teematunnilla kuulet aikakauden tunnetuimpia kappaleita mm: Fredin, The Monkeesin, Procol Harumin, Kai Hyttisen sekä The Beatlesin esittäminä.

MA KLO 18-20 RadioSE:n Maanantain Funk-ilta esittelee nimensä mukaisesti Funk-genren aatelia. James Brown, Sly & the Family Stone, Kool & The Gang ja monet muut funkin mestarie soivat suurimpine hitteineen.

TI KLO 12-13. Tiistaisin sukellamme 70-luvun musiikkitarjontaan, esittäjinä tuon aikakauden suurimmat nimet, mm: Carola, Pepe Willberg, Supertramp, Kari Tapio sekä Tapani Kansa vain muutamia mainitaksemme.

UUDEN MUSIIKIN TUNNIT JOKA TI KLO 18-20 Näillä tunneilla esittelemme viikoittain mielenkiintoista uutta musiikkia eri genreistä muun musiikin lomassa. Lisäksi esittäjät pääsevät kertomaan kuulijoille kappaleistaan ja jakamaan tarinoita niiden takaa. Tule mukaan nauttimaan ja löytämään uutta musiikkia!

KE KLO 12-13. Kasarimusan omalla tunnilla kuuntelijoita viihdyttävät viikoittain mm: Culture Club, Ramones, Juice Leskinen, Broadcast sekä Eppu Normaali ja monet muut aikakauden suosikit.

KE KLO 19, UUSINTA SU KLO 19 Rasvaa ja Tahnaa R-rr-r-räp show on nimensä mukaisesti rap-musiikkiin erikoistunut spektaakkeli, jossa juontajapari Rasva Markkanen ja Tahna Lode kuratoi kuulijoille huolella valitsemiaan kappaleita pääpainon pysyessä jenkki räpissä! 

TO KLO 12-13. Torstait on Musiikin vuosikymmenet sarjassa omistettu 90-luvut tunnetuimmille kappaleille, joita esittävät mm: Aki Sirkesalo, Neon 2, Lene Marlin, R.E.M sekä Tommi Läntinen ja muut ysärin suosikit.

PE KLO 12-14 Perjantain Paikalliset - teematunnit ovat omistettu yksinomaan Kaakkois-Suomalaisesta musiikista. Voit tarjota genre-rajoista riippumatta musiikkiasi mp3-muodossa osoitteeseen musiikki@radiose.fi. Liitä mukaan lyhyt esittely.

MA-PE KLO 17 Bändien ja artistien
Demot radiosoittoon. Demoni! nostaa aina yhden kellaribändin tai artistin pop tai rock genren kappaleen radiosoittoon viikoksi kerrallaan. Kappale esitetään kanavalla maanantaista perjantaihin päivittäin samaan aikaa Viikon Demoni! ohjelmapaikalla.

MA-PE KLO 17 Bändien ja artistien Demot radiosoittoon. Demoni! nostaa aina yhden kellaribändin tai artistin pop tai rock genren kappaleen radiosoittoon viikoksi kerrallaan. Kappale esitetään kanavalla maanantaista perjantaihin päivittäin samaan aikaa Viikon Demoni! ohjelmapaikalla.

TOISTAISEKSI TAUOLLA Heviraati analysoi Heavy- ja Hard Rock-musaa viikoittain eri teemoin, analyyttisesti mutta rennolla otteella. Viestit ohjelman tekijöille voi laittaa: heviraati@gmail.com

PE KLO 18–20 Monipuolinen kattaus Heavy ja Hardrockia. Luvassa etupäässä hieman tuntemattomampia kappaleita sekä uutta kotimaista indie-kamaa. Astu sisään raskaan musiikin mielenkiintoiseen maailmaan. Up the irons!

PE KLO 20 Täysi tunti Viikon Demonina kuultuja kappaleita sekä muita valikoituja ohjelmaan lähetettyjä bändidemoja, joka perjantaisella teematunnilla.

LA KLO 11, UUSINTA SU KLO 11
Kahvihetki Gildan kanssa ohjelmassa Gildan vieraina ”ei vielä niin tunnettuja” artisteja ja muusikkoja. Ohjelmassa kuullaan myös kaksi kappaletta artistilta. Tule mukaan mielenkiintoisten artistihaastattelujen pariin.

LA KLO 11, UUSINTA SU KLO 11 Kahvihetki Gildan kanssa ohjelmassa Gildan vieraina ”ei vielä niin tunnettuja” artisteja ja muusikkoja. Ohjelmassa kuullaan myös kaksi kappaletta artistilta. Tule mukaan mielenkiintoisten artistihaastattelujen pariin.

LA KLO 15-16.  Joka lauantaisella teematunnilla kuulet tuttuja ja tuntemattomampia lauluja eri elokuvista. Luvassa on kappaleita niin Hollywoodista kuin muualtakin maailmasta.

LA KLO 18-20. Lauantai-illan ainutlaatuinen kattaus iskelmä- ja tanssimusiikin helmiä vuosikymmenten varrelta. Luvassa on viikoittain kurkistus musiikkipäällikömme Jamin ainutlaatuiseen musiikkiarkistoon. Ja tietysti on lupa tanssia!

LA KLO 20-21 Lauantain teematunnilla Motownin ikonisimmat kappaleet ja artistit, mm. The Supremes, Marvin Gaye, Stevie Wonder ja The Temptations vievät sinut viikoittain matkalle takaisin aikaan, jolloin soul, funk ja R&B hallitsivat radiokanavia ja tanssilattioita.

SU 9-10 Valikoitu kattaus rentoa ja rauhallista jazzia omalla teematunnillaan. Anna jazzin herätellä sinut mukavaan sunnuntaiaamuun.

SU 15-16.  Seikkailu ja toimintaelokuvien adrenaliinintäyteiset kappaleet, jännityselokuvien kutkuttavat melodiat, draamaelokuvien sydäntä särkevät sävelmät ja komediaelokuvien iloiset ja kepeät sävelet saavat kaikki vuoronsa tällä leffamusan teematunnilla.

Ohjelmat ja sarjat

Alta löydät kanavamme sarjat. Radioesityksen jälkeen niitä voi toivoa uusintoina.

ELVIKSEN KOLME VUOSIKYMENTÄ 3-osaisessa sarjassa käydään yhdessä Elvis Presley Finland – King Elvis Association ry:n (KEA) yhdistyksen presidentti Tomi Raussin ja muusikko Roni Lepän kanssa läpi Elvis Presleyn musiikillista uraa. ESITYS ON PÄÄTTYNYT

ELVIS PRESLEY JOULUSPESIAALI esittelee rokin kuninkaan parhaimmat joululaulut. Tunnin kestävässä ohjelmassa  ovat keskustelemassa Elvis Presley Finland – King Elvis Association ry:stä (KEA) yhdistyksen presidentti Tomi Raussi,  varapresidentti Ville Rainisto sekä  Elvis-tulkitsija Roni Leppä. Ohjelman juontaa Sami Malmberg. ESITYS ON PÄÄTTYNYT

ELVIS PRESLEY 90-VUOTTA Rokin kuningas täyttäisi 90 vuotta 8. tammikuuta 2025. Tuon merkkipäivän kunniaksi tässä tunnin mittaisessa ohjelmassa kuullaan valikoituja hittejä hänen tuotannostaan 1950-, 60- ja 70- luvuilta. Niistä kertomassa ovat Elvis Presley Finland – King Elvis Association ry:n yhdistyksen presidentti Tomi Raussi sekä varapresidentti Ville Rainisto, Ohjelman juontaa Sami Malmberg ESITYS 8.1 klo 14, uusinta 11.1. klo 14.

JOHN WILLIAMS – MAAILMAN MENESTYNEIN ELOKUVASÄVELTÄJÄ 3-osaisessa sarjassa tutustutaan John Williamsin tunnetuimpiin elokuvasävellyksiin mm: Jaws, Schindlers List sekä Saving Private Ryan ja kuullaan mielenkiintoisia faktoja niiden takaa. Ohjelma esitetään kahdessa osassa. ESITYS ON PÄÄTTYNYT.

GIORGIO MORODER – DISCOMUSIIKIN ISÄ 2-osaine sarja esittelee miehen jota pidetään disco-musiikin isänä. Hänen kynästään ovat lähtöisin myös monet muut tunnetut hitit kuten I Feel Love, Never Ending Story ja Take My Breath Away . Ohjelma esitetään kahdessa osassa. ESITYS ON PÄÄTTYNYT.

IHANAN KAMALA 80-LUKU 4-osainen sarja. 80-luku jätti sen kokeneiden kollektiiviseen muistiin tukun kappaleita, joiden uudelleen kuuleminen voi tuoda lämpimiä muistoja tai kylmän hien pintaan. Vieläkö sen ajan tähdet muistetaan ja vieläkö biisit kestävät kuuntelua? Tule mukaan aikamatkalle 80-luvulle. ESITYS ON PÄÄTTYNYT.

Suorat lähetykset

Alta löydät kanavan suorat lähetykset.

VAIHTELEVIN ESITYSPÄIVIN Tonin Tunnit tarjoaa viikoittain tuoreita uutisia meiltä ja maailmalta, Suomen monipuolisinta musiikkia sekä satunnaisia mielenkiintoisia vieraita. Urheilua unohtamatta.

MA KLO 15-17 Täysi annos leffoja, pelejä, musiikkia ja puhdasta viihdettä – höystettynä sopivalla määrällä huonoa läppää. Kuuntele ajankohtaisia uutisia viihteestä sekä tulevaisuuden näkymiä viihteen saralla. Juontajana Joni Finne.

VAIHTELEVIN ESITYSPÄIVIN KLO 18-20 Vieraan kanssa -ohjelmassa Sami Malmberg ja vaihtuva vieras soittavat omia suosikkikappaleitaan ja keskustelevat niistä ja muista kiinnostavista asioista.

TO KLO 18-20 Mintun viritysmittari virittää sinut viikonlopun rientoihin ja käy rennolla otteella läpi Kouvolan tapahtumat. Ota siis esiin kynä ja paperi, ja merkkaa ylös, mitä viikonloppuna Kouvolassa kannattaa tehdä. Seuraa livenä TikTokissa @minttisofficial. Juontajana Minttu Nulpponen

PE KLO 8-10
Aamuhepulit on energinen aamushow joka tarjoaa ajankohtaisia aiheita ja populaarikulttuuria hauskalla otteella. Puhetta riittää, siitä pitää huolen Tintti Studion numero 040 124 1516.

PE KLO 8-10 Aamuhepulit on energinen aamushow joka tarjoaa ajankohtaisia aiheita ja populaarikulttuuria hauskalla otteella. Puhetta riittää, siitä pitää huolen Tintti Studion numero 040 124 1516.

Podcastit

Alta löydät kanavamme omaa tuotantoa olevat podcastit,
jotka ovat kuunneltavissa Same-eYes Viihteen Podcasteissa.

AAMUPARLAMENTTI podcastViikoittaisessa Aamuparlamentissa neljä erilaista, suorasanaista ja räväkkää persoonaa, Minttu Nulpponen, Juha Huhtala, Anniki Jensen-Munk sekä Sami Malmberg ottavat kantaa ajankohtaisiin aiheisiin sanojaan säästelemättä.

AAMUPARLAMENTTI podcast Viikoittaisessa Aamuparlamentissa neljä erilaista, suorasanaista ja räväkkää persoonaa, Minttu Nulpponen, Juha Huhtala, Anniki Jensen-Munk sekä Sami Malmberg ottavat kantaa ajankohtaisiin aiheisiin sanojaan säästelemättä.

KOUVOLA - 60 VUOTTA POP- JA ROCK MUSAA ohjelmassa Seppo Jarva alias Kalevi Kullasvaara ja Timo Ronkainen alias Tom Roinila käyvät läpi Kouvolan alueen Pop- ja Rock historiaa.

KULTTUURIN KIMPUSSA Äänessä kaksi aihepiirin “konkaria”, Kini Laine ja Jukka Vartiainen. Luvassa innostavaa keskustelua teatterista, elokuvista, kirjallisuudesta, taiteesta ja muusta alueen monipuolisesta kulttuuritarjonnasta.

NOSTALGIA MATKA KOUVOLAAN sarjassa haikaillaan menneeseen aikaan ja antaudutaan eri aiheittain nostalgian lumoihin. Kuunneltavissa Same-eYes Viihteen Podcasteista.

PINTAA SYVEMMÄLLE Tässä podcast-sarjassa Toni Grönlund kutsuu studioon ihmisen, jonka elämäntarina on tehnyt häneen vaikutuksen.

RADIOFONI kuunnelmasarjassa Kuusankosken Teatterista tutut Jari Lukkari, Mira Helli, Sari Rajulin, Matti Olenius ja Sanna Mäkinen ottavat kuulijan mukaan nauruhermoja kutkuttavalle matkalle radiohuumorin pariin.  Kuunneltavissa Same-eYes Viihteen Podcasteista.

SYVÄÄN PÄÄTYYN Heidin ja Paulan podcastissa pureudutaan kahden naisen elämän varrelta esiin nousseisiin aiheisiin ja oivalluksiin. Tervetuloa kuuntelemaan avointa puhetta sparrauksesta, itsensä kehittämisestä, elämän eri osa-alueiden ilmiöistä, nimensä mukaisesti, syvään päätyyn!

WC-KIRJEENVAIHTAJA raportoi päivänpolttavista asioita suoraan tapahtumien polttopisteestä. Eli vessasta. Kuunneltavissa Same-eYes Viihteen Podcasteista.

ROHKEASTI RAKKAUDELLA
Toinen kausi on alkanut! Kaksoiselämää ja kulisseja.
Tiina-Marian ja Nitan ajatuksia parisuhteista, itsetunnosta, naiseudesta, seksuaalisuudesta, urasta, harrastuksista ja elämän kiemuroista aidosti, suoraan ja rohkeasti rakkaudella.

ROHKEASTI RAKKAUDELLA Toinen kausi on alkanut! Kaksoiselämää ja kulisseja. Tiina-Marian ja Nitan ajatuksia parisuhteista, itsetunnosta, naiseudesta, seksuaalisuudesta, urasta, harrastuksista ja elämän kiemuroista aidosti, suoraan ja rohkeasti rakkaudella.

SOITTORASIA podcastissa puhutaan seksistä, seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista – rohkeasti ja häpeilemättä. Ohjelmaa juontavat Maiju Vesa ja Heidi Laukka. Ohjelmassa paneudutaan kuuntelijoita tuleviin kysymyksiin tai toiveaiheisiin. juontajat kutsuvat myös vierailijoita studioon.

TIMON OUTO UUTISARKISTO on podcast, joka sukeltaa vanhojen, hämmentävien ja joskus naurettavien uutisten maailmaan. Toimittaja Timo Nurila kaivaa esiin unohdettuja uutishelmiä, kertoo niiden taustoja ja pohtii, mitä ne kertovat ajastaan – tai meistä ihmisistä. Jokainen jakso tarjoaa kurkistuksen uutisarkojen oudoimpiin käänteisiin.

TIMON OUTO UUTISARKISTO on podcast, joka sukeltaa vanhojen, hämmentävien ja joskus naurettavien uutisten maailmaan. Toimittaja Timo Nurila kaivaa esiin unohdettuja uutishelmiä, kertoo niiden taustoja ja pohtii, mitä ne kertovat ajastaan – tai meistä ihmisistä. Jokainen jakso tarjoaa kurkistuksen uutisarkojen oudoimpiin…

ÄÄNIRAITA PODCAST on matka mielenkiintoisten vieraiden elämään, sukellus heidän menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuden haaveisiin. Jaksoissa vieraat saavat tilaisuuden kertoa omin sanoin heille tärkeistä asioista, heidän työstään ja ajatuksistaan tulevaisuudesta. Ääniraita Podcastit löydät Same-eYes Viihteen Podcasteissa.